maanantai, 30. maaliskuu 2009

TET!!!

Wipii!!! Tänään alkoi tetti Virtain kirjakaupassa. Laskin siellä kolme tuntia putkeen inventaariolistoja silmät ristissä ja pääsin sivulle 18... enää kolme laskematta. Kirjojen keskellä on muuten kivaa:)

Ostin tässä vähän aikaa sitten Naruton ja Hellsingin uusimmat osat. Kummatkin olivat tapansa mukaan AIVAN ******** hyviä. Toimintamanga ei koskaan petä!

Ja pari hienoa kuvaa:

*muisk*

maanantai, 23. maaliskuu 2009

Masennusta...

Tänään on ollut aika angst päivä. Santeri oli onneksi koulun kahviossa vääntämässä groteskia huumoria, piristi ainakin vähäsen. Siksi minä kai olen ollut siihen pihkassa syksystä asti;) Kemian kokeesta selvisin kai kohtalaisesti ja kuviksen opettaja tykkäsi siitä piirustuksesta. Jos olisin älynnyt ottaa siitä kopion, olisin voinut laittaa sen tänne, mutta kun ei hoksottimet toimi niin ei sitten. Tyytykää siis tähän:

En oo vieläkään oikein päässyt yli noista Lindroosin potkuistaJalka suussa

Bloggaamisiin,

Nightwish-hevari

sunnuntai, 22. maaliskuu 2009

Heips!

Nightwish-hevari aloittaa tänään uuden blogin. Sillä rintamalla onkin taas saatu paljon aikaiseksi. Huomisen kemian kokeenkin kanssa pitäisi saada jotakin tehtyä, minä kun en tajua kemiasta mitään ja kaiken päällisiksi olen laiska... Ja huomiseksi pitäisi saada yksi piirustus valmiiksi, mutta luovuuteni on tällä hetkellä eräänlaisessa paitsiossa, joten on kai turha edes haaveilla rentouttavasta hetkestä paperin ja kynän äärellä. Ja Petri Lindroos sai vähän aikaa sitten potkut Northerista. Itku Itketään ja vollataan ja huudetaan ja valitetaan. Noh, onneksi sillä on se Ensiferum. Hail vikingmetal!

Fanit jää kaipaamaan sua!